Juoksua parhaimmillaan
Follow my blog with Bloglovin
Vapaus. Ajattomuus. Keveys. Kirkkaus. Nautinto. Vapaus valita milloin, missä ja kenen kanssa. Kokemus ajattomuudesta. Nykyhetken olemus hämärtyy, muuttuu merkityksettömäksi Askelten keveys, olemisen keveys. Ajatuksen kirkkaus. Mielipiteetön, meditatiivinen olotila.
Kun aamuhämärissä vetää ultraboostit jalkaansa, tarkistaa heijastimet ja sukeltaa keliin kuin keliin, unohtuvat alkavan päivän kiireet takuuvarmasti. Mieli on yön jäljiltä vielä lepotilassa ja lenkin aikana se saa heräillä rauhassa, tai jatkaa uinumista vielä tovin, jos tahtoo. Juoksija rekisteröi vain ympäristön ja kehon viestejä. Miltä alusta tuntuu, rullaako askel, onko hengitys vapaa, ovatko lihakset palautuneet edellisestä lenkistä?
Olen juossut aktiivisesti lähes kaksikymmentä vuotta. Se on luonnollisin tapa liikkua, minulle. Tätä nykyä juoksen vain hyvän olon rajoissa, miútta nuorempana piti toki kokeilla rajoja, ylittää itsensä. Nyt kyse on nautinnosta, siitä että on lenkin ajan irti kaikesta muusta. Hetken täysin vapaa. Kun askel vie metsiin tai pelloille, syntyy yhteys luontoon. Kokemus omasta pienuudesta kaiken suuren keskellä, puhdas euforia. Riippumattomuuden tunne. Yhteenkuuluvuuden tunne. Asiat loksahtavat perspektiiviin. Ihminen on vain minimaalisen pieni osa maaemon suuressa, viisaassa järjestelmässä.
Sitä on juoksu minulle, parhaimmillaan. Toisenlaisiakin lenkkejä on, mutta niistä sitten joku toinen kerta. Olkoon alkava vuosi juoksun täyteinen - niissä rajoissa, jotka itse asetamme. Minäkin aion katsoa maailmaa taas hiukan enemmän juoksijan silmin. Se tarkoittaa lisää pitkäjännitteisyyttä, levollisuutta sekä riippumattomuutta, sanan positiivisessa merkityksessä. Nautitaan tuulen tuiverruksesta hiuksissamme, lumihiutaleista poskipäillämme ja ajattomasta vapaudesta, jota me kaikki tarvitsemme.
Vapaus. Ajattomuus. Keveys. Kirkkaus. Nautinto. Vapaus valita milloin, missä ja kenen kanssa. Kokemus ajattomuudesta. Nykyhetken olemus hämärtyy, muuttuu merkityksettömäksi Askelten keveys, olemisen keveys. Ajatuksen kirkkaus. Mielipiteetön, meditatiivinen olotila.
Kun aamuhämärissä vetää ultraboostit jalkaansa, tarkistaa heijastimet ja sukeltaa keliin kuin keliin, unohtuvat alkavan päivän kiireet takuuvarmasti. Mieli on yön jäljiltä vielä lepotilassa ja lenkin aikana se saa heräillä rauhassa, tai jatkaa uinumista vielä tovin, jos tahtoo. Juoksija rekisteröi vain ympäristön ja kehon viestejä. Miltä alusta tuntuu, rullaako askel, onko hengitys vapaa, ovatko lihakset palautuneet edellisestä lenkistä?
Olen juossut aktiivisesti lähes kaksikymmentä vuotta. Se on luonnollisin tapa liikkua, minulle. Tätä nykyä juoksen vain hyvän olon rajoissa, miútta nuorempana piti toki kokeilla rajoja, ylittää itsensä. Nyt kyse on nautinnosta, siitä että on lenkin ajan irti kaikesta muusta. Hetken täysin vapaa. Kun askel vie metsiin tai pelloille, syntyy yhteys luontoon. Kokemus omasta pienuudesta kaiken suuren keskellä, puhdas euforia. Riippumattomuuden tunne. Yhteenkuuluvuuden tunne. Asiat loksahtavat perspektiiviin. Ihminen on vain minimaalisen pieni osa maaemon suuressa, viisaassa järjestelmässä.
Sitä on juoksu minulle, parhaimmillaan. Toisenlaisiakin lenkkejä on, mutta niistä sitten joku toinen kerta. Olkoon alkava vuosi juoksun täyteinen - niissä rajoissa, jotka itse asetamme. Minäkin aion katsoa maailmaa taas hiukan enemmän juoksijan silmin. Se tarkoittaa lisää pitkäjännitteisyyttä, levollisuutta sekä riippumattomuutta, sanan positiivisessa merkityksessä. Nautitaan tuulen tuiverruksesta hiuksissamme, lumihiutaleista poskipäillämme ja ajattomasta vapaudesta, jota me kaikki tarvitsemme.
Kommentit
Lähetä kommentti