Tekstit

Odotuksen tuolla puolen

Kuva
Follow my blog with Bloglovin



Se on sitä, kun ei tiedä, miten päin olla. Tiedä mihin katsoa. Mitä ajatella, mille ryhtyä. Hikoiluttaa. Riemastuttaa. Jännittää. Tuskastuttaakin. Sitähän se on. Odotus. Hyvä uutinen? Huono uutinen? Vai odotustako yhtä kaikki? 

Parasta toivoo jokainen. Kohtuullista vähintäänkin. Aina ja alati. Pientä ja suurta. Ei pety pessimisti, mutta toivoo silti. Optimistin toinen nimikin toivo on.





Huonon kohdatessaan toivoo, ettei se olisi totta. Että menisi pois, eikä tarvitsisi ajatella lain. Luikahtaisi ulos oven raosta, ennen kuin sisälle  asti ehtisikään. Saisi kuvitella, että untahan se olikin vain. Kuvitelmaa kaikki tyystin.

Hyvän kohdatessaan tahtoisi kuuluttaa koko maailmalle. Leijua kevyessä yläpilvessä. Kulmakarvat onnesta vinksallaan. Korvannipukat naurusta mutkalla. Naama revenneenä tennarina. Sitäkin se on. Odotus. Nuppu, joka kasvaa ja kehittyy. Avautuu, kun aika on, jos silloinkaan. Olettaa voit loputtomiin, varma et voi olla mistään.

Paljon on odotusta …

Kadotettua sananvastuuta etsimässä

Kuva
Follow my blog with Bloglovin

Avasin tietokoneen ja suppailin sosiaalisen median laineilla. Olen yleensä melko ranttu reittivalinnoissani, liikun vain hyväksi havaitsemillani uomilla, mutta kesälomalla kun olen, tein muutaman yllättävän suunnanvaihdoksen. Ensi alkuun meloin tuttuun tapaani leppoisasti puutarhasivustoilla, sitten tasapainottelinkin jo koirakeskusteluissa. Yllättäen horjahdin ilmastonmuutosdebaatin pyörteessä ja lopulta mulahdin poliitiikan raivoisaan koskeen ja iskin pääni kiveen. Voi minua onnetonta, pitäisihän se jo tietää paremmin. Kypärä päähän, joka kerta!

Kivistäviä ohimoitani hieroen suljin tietokoneen ja istuin kiukusta täristen sohvalle ärisemään.  Käkisin ja kiehuin kulmat kurtussa, kiristelin poskilihaksiani, puristin vettä märistä pöksyistäni ja pettyneenä katselin ruhjoutunutta lautaani. Vihapuhe oli jälleen tehnyt tehtävänsä. Olisin vain halunnut harmittomasti katsella kauniita kuvia, jakaa ihastuksen tunteita minua miellyttävistä asioista ja käydä asialli…

Suomalaisen luontoa etsimässä...

Kuva
On se kumma. Se on kyllä niin kumma. Kun kävelee suomalainen kadulla, pitää hän katseensa visusti ohikulkevissa maisemissa, koiran hännänpäässä, vastaantulevan henkilön kengissä tai vaikkapa ohiajavan auton takavaloissa. Koivun latvasta tulee erittäin nopeasti varsin kiinnostava, eikä asfalttia voi koskaan tuijotella liikaa. Vastaantulija todetaan jo hyvän matkan päästä, mutta mitä lähemmäksi päästään, sitä etäisimmiksi käydään. Katsekontakti, niin sattuessaan, on erittäin harvinainen. Jos niin kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä käy, vilkaistaan vain nopeasti, lähes huomaamattomasti, naama coolisti peruslukemilla, ja käännetään katse saman tien tärkeämpien asioiden puoleen. (katso yllä mainitut kengät, asfaltti, takavalot ym.)


Annappa olla, kun suomalaisen laittaa metsään tai mihin tahansa luontopolulle, niin jo vain tunnelma muuttuu. Vastaantulijoita tervehditään ilolla, hillityllä hymyllä vähintäänkin. Pelkkä pään nyökkäys olisi töykeää, ääneti ohittaminen tavatonta. Ilmass…

Kuuletko ajatuksesi?

Kuva
Follow my blog with Bloglovin
"Useimmat ihmiset eivät koskaan kuuntele" -Ernest Hemingway
Kuunnella voi monin tavoin. Se on taitolaji, sanotaan. Väittävät, että harjaantuakin siinä voi. Oppia uusia tapoja. Kehittyä hyväksi kuuntelijaksi. Mutta mitä se on, kuunteleminen? Hetkessä olemista. Pysähtymistä. Vastaanottamista. Ääntähän on maailma täynnä.

Mitä sinä kuuntelet?Miten sinä kuunteletMilloin sinä kuuntelet? 

Maailmamme muuttuu alati kovaäänisemmäksi. Desibelitasot nousevat, korvamme kuulevat kaiken. On autoja. Lentokoneita. Työmaita. Kännyköitä. Taustamusiikkia. Tietokonepelejä. Hälyä joka lähtöön. Massaa, jota äänisaasteeksi kutsutaan. Se vaikuttaa meihin. Aivomme reagoivat jokaiseen ääneen. Olemme alitajuisesti tarkkaavaisia jopa nukkuessamme, sillä kuulo on tärkein varoitus- ja suunnistusaistimme, kiitos evoluution. On toki paljon ääniä, jotka rentouttavat, rauhoittavat. Tuottavat mielihyvää. Luonnollisia ääniä. Luonnon ääniä. Ääniä, joista etäännymme joka hetki. Ääniä,…

Pölyttäjän paratiisi

Kuva
Follow my blog with Bloglovin







On sitä kaikkialla. Se pääsee joka paikkaan. Välttyä ei voi, pakeneminen mahdotonta. Onhan se elinehto! Toisille.
Koristaa pöydän pintoja. Somistaa ikkunoita. Koreilee tyytyväisenä pianon päällä. Puutarhaakin laajalti komistaa. Omalla tavallaan.  Ja kaunistahan se on. Jonkun mielestä







Olen pyyhkinyt sitä levysoittimesta, jalkapohjista, koiran kuonosta. Ravistellut petivaatteista, laudeliinoista, hiuksistakin. Pessyt basilikan lehdiltä. Sipaissut silmäripsistä. Huljutellut housun punteista. Ja niistänyt, oi olenhan niistänyt!

Vaan mikäpä siinä. Saa sen nopeasti pois. Hetkeksi. Voi siltä silmänsä ummistaa. Kaiketi. Vaan eroon siitä ei pääse, ja nenä sen muistaa. Taatusti.
Kuinka ihana onkaan kuivattaa valkoisia lakanoita toukokuisessa länsituulessa. Nauttia itse tehdystä minttujäätelöstä omalla kotiterassillaan. Siemailla lasi kylmää kuohuviiniä. Hengittää syvään sisään, ja oikaista itsenä nurmikolle pitkän puutarharupeaman jälkeen, kun - KAIKKI ON SIITEPÖLY…

Tukka takussa labyrintissä

Kuva
Follow my blog with Bloglovin

Uusia ystäviä. Vanhoja ystäviä. Ihmisiä elämän jokaisesta vaiheesta. Juurakko, josta alati versoo uutta elämää. Ja maailmanlapsi itse. Siellä jossain. Kaiken välimaastossa. Oksistossa. Luettujen ja lukemattomien kirjojen, kukkivien ja jo kukkineiden köynnösten, kuljettujen sekä vielä löytämättömien metsäpolkujen kartastossa. Silmät ymmyrkäisinä, tukka takussa, hiukkasen hukassa. Paljon unohtaneena, joka hetki uutta etsimässä. Labyrintissä, jonka nykyhetkeksi nimesimme. Syklissä, joka tarinoista täyttyy...


Tapasipa nainen ystävänsä vuosien takaa.  Et ole muuttunut lainkaan!  No ehkä hiukan. Sentään!  Karismaa se vain on, totesi ystävä nauraen.
Kuten aina, kun on hauskaa, porhalsi aika eteenpäin kuin kevätvimman puraisema metsäjänis. Kuulumiset vaihtuivat. Jaettiin ilot, surutkin. Maailma parani. Riemu raikui! Nauroivat niin itselleen, toisilleen, kuin elämällekin. Ajan kululle, ihmisyydelle. Ennen kuin nainen huomasikaan, oli hänen jo aika hypätä junaan ja pal…

Luopumisen tuskaa?

Kuva
Follow my blog with Bloglovin

Kompromisseja. Henkilökohtaisia menetyksiä. Luopumista. Tappio kai vähintäänkin!

Jo siitä puhuminen herättää vihaa. Pelkoa puettuna kivihiilen valheelliseen viittaan. Mukavuudenhalua minkkiturkin suloiseen itsepetokseen kiedottuna. Vastustusta, joka liehuu lipputangoissa kansallisuudesta riippumatta. Harhaluuloja, joita välinpitämättömyys, itsekkyys ja henkinen sokeus ylläpitävät.
Ei koske minua. Ei kannata. Miksi pitäisi? En minä ainakaan.







Vaaditaan muutoksia, ettei mikään muuttuisi. Pidetään kynsin hampain kiinni kaikesta saavutetusta, lainatusta, varastetustakin. Takerrutaan mielikuvaan ihanteesta, joka todellisuudessa on illuusioista vaarallisin. Yhteiset päämäärät muuttuvat rajoitteiksi. Menoeriksi. Pakotteiksi. Mututuntuma ohittaa asiantuntijalausunnot. Lyhytnäköisyys on uusi normaali.
Minä. Minun. Oma. Itse.




Kenties luopuminen merkitseekin toivoa, kun on kysymys maapallon tulevaisuudesta. Kompromissien tekeminen potentiaalia. Henkilökohtaiset menety…

Onnen hepuleita ja kuolattuja kulttuurisivuja

Kuva
Follow my blog with Bloglovin
Jälleennäkemisen riemun huumaa. Pyyteetöntä kiintymystä. Tasajalkaloikkaa. Rakkautta. Kolmensadankuudenkymmenen asteen ilovoltteja ja holtittomia onnen hepuleita. Sitä se on. Päivästä toiseen. Elämä koiraystävän kanssa.








On se myös väsynyttä tarpomista loskassa ja räntäsateessa. Valvottuja öitä kipeä karvaturri kainalossa, sekä turhautuneita huokauksia, kun rakas karvamukula, vuosien koulutuksesta huolimatta, iskee märät tassunsa naapurin tädin valkeaan kevättakkiin ja varastaa tiskipöydältä kermaisen juustokimpaleen.




Vaikka asiaa mistä kulmasta tahansa katselisi, jää saldo aina plussan puolelle. Ei korvaa mikään sitä tunnetta, kun ystävä päivän päätteeksi rojahtaa päällesi, työntää kylmän kuononsa poskeasi vasten, ja vaipuu uneen. Entä eikö nouse hymy huulillesi, kun hän pienenkin lumiläntin nähdessään katsahtaa sinuun onnesta mykkyrässä, ja ryntää häntä kippurassa piehtaroimaan itsensä väsyksiin.





Nelijalkaiset ystävämme palauttavat meidät perimmäisten kys…

Hetki vielä - olen ihan pian valmis....

Kuva
Follow my blog with Bloglovin

Se on se tunne, kun päätät pikaisesti napsaista kärhöpuskasta talven nitistämät oksat ja istahtaa leppoisasti puutarhalehti sylissä nauttimaan aurinkoisesta kevätpäivästä, mutta yllättäen jokin kiinnittää huomiosi. Tuija-aita kaipaa pikaista harvennusta! Entäs yrttilaatikko ja katajaa pitkin kiipeävä alppikärhö? Juuri kun nouset puutarhatikkaille, teet hälyttävän havainnon... Suurin kukkapenkkisi on muuttunut kurttuisten lehtien ja kellastuneiden neulasten temmellyskentäksi. Krookuksia hädin tuskin erottaa! Kuinka tämä on mahdollista? Eilen kaikki oli vielä hyvin. Voiko yksi aurinkoinen aamu muuttaa kaiken?
Sisäinen puutarhapoliisisi valpastuu. Se on refleksi.  Hallitsematon! Vastustamaton! Koukuttava! 
Kuulostaako tutulta?

Annat periksi. Hyvä on, ihan nopeasti vain. Olethan toki ansainnut lepohetkesi suosikkilehtesi kanssa! Aloitat kärhöistä. Niiden kanssa ei sovi hutiloida, jos mielii kesällä nauttia upeasta kukkaloistosta. Sitten tuijien pariin -pikaha…

Kun uni ei tule

Kuva
Follow my blog with Bloglovin




Sen oppii arvaamaan. Sitä ryhtyy pelkäämään. Milloin johtuu se kuun kierrosta, milloin naapurin kissan hännän asennosta. Villasukkien värikin voi vaikuttaa. Saa sille lempeästi lirkutella, uutterasti maanitella, lahjoakin kannattaa. Keinot monet ovat, mutta harvoin niistä apua saa.
On uniteetä, unituoksuja, unimusiikkia, uniharjoituksia, unimantroja, unikavereita ja unioppaita. Vaan missä on itse uni? Se tulee ja menee kuten haluaa. Ehkä piipahtaa, harvemmin viivähtää. Johtuuko stressistä, seuraustako liiasta liikunnasta, väärästä ruokavaliosta, vai ylivilkas mielikuvitusko sen aiheuttaa? Itsereflektion kehä on loputon, ja vatvominen juuri yöaikaan tuottaa tulosta aivan yhtä paljon kuin sadepisaroiden pyydystäminen mummon vanhalla siivilällä.



Usein sitä on ikävä. Unta. Vaan siihenkin jo tottuu. Huumori auttaa asiaa, Mitä mustempaa, sen parempaa. Vatvomaan ei kannata jäädä. Kansantautikin se jo on. Unettomuus. Naisilla yleisempää kuin miehillä. Joka kolmas …