Hetki vielä - olen ihan pian valmis....

Follow my blog with Bloglovin


Se on se tunne, kun päätät pikaisesti napsaista kärhöpuskasta talven nitistämät oksat ja istahtaa leppoisasti puutarhalehti sylissä nauttimaan aurinkoisesta kevätpäivästä, mutta yllättäen jokin kiinnittää huomiosi. Tuija-aita kaipaa pikaista harvennusta! Entäs yrttilaatikko ja katajaa pitkin kiipeävä alppikärhö? Juuri kun nouset puutarhatikkaille, teet hälyttävän havainnon... Suurin kukkapenkkisi on muuttunut kurttuisten lehtien ja kellastuneiden neulasten temmellyskentäksi. Krookuksia hädin tuskin erottaa! Kuinka tämä on mahdollista? Eilen kaikki oli vielä hyvin. Voiko yksi aurinkoinen aamu muuttaa kaiken?

Sisäinen puutarhapoliisisi valpastuu. Se on refleksi. 
Hallitsematon! Vastustamaton! Koukuttava! 

Kuulostaako tutulta?


Annat periksi. Hyvä on, ihan nopeasti vain. Olethan toki ansainnut lepohetkesi suosikkilehtesi kanssa! Aloitat kärhöistä. Niiden kanssa ei sovi hutiloida, jos mielii kesällä nauttia upeasta kukkaloistosta. Sitten tuijien pariin -pikaharvennus osoittautuu pian utopiaksi. Kuivia oksia on kaikkialla!  
Noh, samahan työ on tehdä kerralla hyvin. Pieni lisäpanostus takaa, että vehreä havuaitasi kukoistaa keväästä syksyyn. Yrttilaatikko on onneksi pieni projekti ja voit aloittaa kukkapenkin siivouksen. 

Ihan pian valmis, huikkaat miehellesi, joka seisoo terassin ovella kysyvä ilme kasvoillaan. Ei mene enää kauan! Hän hymähtää, toteaa lounaan olevan valmis ja katoaa sisälle. Huokaiset tyytyväisenä, takaisin sorvin ääreen. Kun kukkapenkki lopulta on viimeistelty ja olet istahtamassa alas, huomaat alppiruusun takana kuihtuneen saniaisen, ja kuinkas omenapuun kevätleikkaus onkin jäänyt noin kesken... 


Kevät on täynnä villiintyneitä viherpeukaloita, jotka harppovat nuttura tutisten puutarhatarvikearkun, pensasaitojen, kukkapenkkien ja kasvimaiden väliä. He haravoivat. Nyppivät. Saksivat. Tonkivat. Unohtuu aika, jää väliin lounas, jäähtyy kahvi, saa odottaa puutarhalehti. Lopputuloksena on ilmava tuija-aita, terve rivi kärhöjä, joukko tyytyväisiä kevään kukkijoita, joiden ei enää tarvitse taistella valosta eikä tilasta, sekä yrttilaatikko, jota yksikään basilika tai oregano ei voi vastustaa. Hiukset täynnä neulasia ja siitepölyä, ranteissa ja sormissa nirhaumia. Kynnenaluset mullan koristamat ja housunpolvet kurassa istuu onnellinen viherpeukalo pihakiveyksellä ja hörppii kylmää kahviaan. Kyllä kannatti. Mitähän kello on? Joko aurinko laskee? 

Siskot ja veljet, kadotkaamme kevään ihmemaahan! Voimia muille perheenjäsenille - meidät tavoittaa jälleen syksyllä...

Kommentit

  1. Juuri noin se menee, jokaikinen kevät ja kesä, jopa syksykin. Voiko ihanampaa tapaa ollakaan, kuin kadota puutarhaan. Ukkokultani on jo siihen tottunut, mutta ilman muuta hän välillä kaipaa seuraa enemmän, kuin muistan hänelle tarjota. Koitan talven aikana korvata kesäkauden vähiin jäävät yhteiset hetket.
    Mukavaa, että kävit vierailulle blogissani kera kauniiden ja mieltä herkistävien sanojen. Löysin tieni tänne sinun blogiisi ja taidanpa jäädä vakiolukijaksi. Profiilisi kuvaus sai minut uteliaaksi ja miten monta samaa mielimuusikkoa sinulta löytyykään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakiolukija tuli minustakin, kun blogiasi luin. Aurinkoista pääsiäisen aikaa- hyvä musiikin parissa tietenkin! :D

      Poista
  2. Kuulostaa niin tutulta! Tosi hyvin kirjoitettu. Meillä pelastuksena on se, että mies ja lapsetkin touhuavat puutarhassa kanssani. Muuten yhteinen aika jäisi vähiin ja tulisi varmasti sanomista. Ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että harrastus yhdistää koko pesueen. Meillä raskaammat hommat hoitaa mies ja minä saan nauttia piperryksestä ja tuunaamisesta. Aurinkoista pääsiäistä!

      Poista
  3. Juuripa näin. Tuttu juttu. Nyt elämme ihan parasta aikaa, kevättä. Kaikki ihana kukinta vielä edessäpäin. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuorotteluvapauden ensitunnelmia

Mitä sinulle kuuluu?

Elämäsi kirja