Hiekkalumiukkoja ja kumisaapastalvia

Follow my blog with Bloglovin

Talviloma - hiihtoloma? Lumikenkävaellus, skimbausreissu, jäänveistoa vaiko retkiluistelua jokimaisemassa. Jaa-a. Ei välttämättä mitään edellä mainituista, ainakaan täällä lounaassa. Lumiraja huitelee Keski-Suomessa ja narsissit, krookukset sekä lumikellot kukittavat jo helmikuisia kotipuutarhoja. Lumettoman talven lannistamana kymmenen tunnin ajomatka pohjoisen ruuhkaisiin laskettelukeskuksiin alkaa innostaa jo erakkoelämään taipuvaista viherpiipertäjääkin.

Kolikolla on, tarkkaan katsoen, toinenkin puoli . Jos ei lunta, niin valoa helmikuu on jo tuonut muassaan.  Päätinkin nimetä tämän vuoden HIIHTOloman VALOlomaksi, ja ottaa siitä kaiken irti. Ulko-ovi narahtaa auki aina kun aurinko pujahtaa esiin. Tuijottelen sinistä taivasta suu auki, toimitan turhanpäiväisyyksiä litimärällä pihamaalla ja notkun karvakorvan kanssa pellon laidalla, kunnes nelijalkainen ystävämme lopulta kyllästyy ja kiskoo minut liikkeelle. Juoksulenkitkin yritän ajoittaa auringonpaisteeseen, VALOlomalla, kun olen. Se on luomua se, ja arvatkaa mitä? Se toimii!!

Niin paljon kuin kohmeisten leppäkerttujen ja kuuraisten etanoiden kohtaaminen helmikuussa ilmastoahdistuksen runtelemaa mieltä vaivaakin, saa aurinko kaiken näyttämään himpun verran paremmalta. Mustarastaan ja närhen kilpalaulantaa parempaa lenkkimusiikkia tuskin voi yksikään luonnonystävä toivoa, eikä tuore, omassa pihassa kasvanut, sitruunamelissa ole sydäntalvella sen kurjempaa syötävää kuin kesälläkään.

Talvet syksyiksi muuttuneet on, lauloi Hector aikoinaan, ja tämän piiiiitkän kevään seurauksia voimme vain arvailla. Naapurin lapset rakentavat leikkikentälle hiekkalumiukkoja ja kumisaappaat ovat uudet talvilenkkarit. Ehkäpä lumipakolaisuus vähentää suomalaisten keväisiä kaukomatkoja ja alentuneet lämmityskustannukset innostavat meitä hölläämään kukkaromme nyörejä panostaessamme ympäristöystävällisiin vaihtoehtoihin. Silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä todistamme aikamme ilmiöitä ja sopeudumme näihin jatkuvasti muuttuviin oloihin.

Jaahas, aurinko paistaa risukasaan. Täytynee pistäytyä pihalla. Suosittelen - lämpimästi!

s

Kevään pilke silmäkulmassa

Follow my blog with Bloglovin Tip tip tip tip. Swoosh! Talitinttien talvikatos natisee liitoksissaan ja veikeät tinttarat hyppelevät pulleina ruoka-apajan helmoissa. Suojalumi taittelee origameja puiden latvustossa, veistää patsaita katoille, teiden reunoille. Metsähiiri on löytänyt kultasuonen! Kuukausien ajan se on käynyt tahtojen taistoa kaksijalkaisen takkutukan kanssa ja voittaja on löytynyt. Nelijalkaisesta ystävästämme on tullut talipallojen maahan pudottamisen mestari. Hiirulaisen salaisissa kätköissä tuoksuvat kuivatut hedelmät, muhkeat pähkinät ja pulleat päivät.

Talven selkä on taittunut. Vaikka kuljemme helmikuuta ja vielä on ensimmäisiin krookuksiin aikaa, tuoksuu kevät jo tuulessa. Se kurkistelee pilven takaa, väijyy vettä tippuvissa räystäissä ja kuiskii aamuisissa pikkupakkasissa. Valo tulvii ikkunoista, pistää vauhtia talventokkuraisiin pölyn pyyhkijöihin, hoivaa pimeän turruttamia huonekasveja. Hoputtaapa kevät nuutunutta bloggariakin hereille. Taputtelee hellästi huolten painamia harteita.

Hengitä.
Nuuskuta.
Nautiskele

Hyväksy.
Hymyile
Kirjoita ja luo

Elä!!!




Anna kevään virrata suoniisi. Salli leudon tuulen leyhyttää tomut mielesi sopukoista ja täytä sisäinen valovajeesi. Tarkkaile ympäristön pieniä muutoksia. Hönttäpäisinä loikkivia rusakoita, elämänvoimaa uhkuvia fasaaniuroksia, rapakoissa rinta rinnan kylpeviä variksia, auringon aivan liian aikaisin herättämiä kärpäsiä ja kaikkia niitä alkavan kevään muutoksia joita jokainen uusi aamu tuo mukanaan. Talven maski saa vähitellen haalistua, nenänpää rusehtua lumen heijastamista auringon säteistä.

Kesälomaan on vielä piiiiitkä matka, mutta pilke saa jo vilkkua silmäkulmassa! Vielä kannattaa silti nauttia pienistä ja suuremmistakin tassunjäljistä lumihangessa ja hikoilla paita märäksi lumitöissä. Mieti, mitä hyvää sallit tämän kevään piilottaa takataskuusi.

Ilmiömäinen valoilmiö

Follow my blog with Bloglovin
Siellä se on! Valo. Se tunkeutuu pilvien raoista, pakottaa tiensä huurteisten ikkunaruutujen läpi ja tanssii polkkaa keittiön pöydällä. Leikkiinkutsu! Kiskaisen lenkkitossut jalkaan, kietaisen juoksuremmin vyötärölleni ja painelen pihalle. Totta se on. Aurinko! Se hipaisee ensin poskipäitä, nipistää hellästi nenästä, kiskoo suupielet ylöspäin ja töytäisee liikkeelle. Ala mennä, se tuntuu sanovan.

Suljen silmät ja hengitän itseni täyteen tuota keltaista, kultaista energiaa. On sinua jo odotettu, ajattelen ja siinä samassa riemua pursuava karvakorvamme kiskaisee minut liikkeelle. Sekin on auringonvalon huumaama. Häntä hullunkurisesti kippurassa se loikkii tien pientareella ja haukkaa suunsa täyteen lunta. Ja me juoksemme. Kolme innokasta jalkaparia taivaltaa vauhdilla eteenpäin. Jokirantaan, sinne suuntamme tänään.

Tienoo on hiljainen, väki raukeana kodeissaan joulupäivän vietossa, ja me saamme koko joenuoman itsellemme. Aurinko loihtii ympärillemme valkoisen auran, nostaa pimeyden raskaan viitan harteilta. Hengitä ihminen, se huutaa ja pyörittää säteitään säihkyvällä hangella. Ja minä hengitän. Hengitän valoa.

Kaksi tuntia myöhemmin tuo ihana ilmiö katoaa näkyvistä ja taivaalta ripsuttaa vettä, mutta se ei minua haittaa. Ei tänään. Aamuisen energiaelämyksen voimin jaksaa taas helposti muutaman harmaan päivän. Kun siis seuraavan kerran huomaat auringon ilkamoivan välkkeen teutaroivan keittiön tapetilla tai tietokoneen näppäimistöllä, kipaise pihalle ja vauhdilla! Mene, hengitä ja nauti!

Valoa etsimässä

Follow my blog with Bloglovin

Vuoden pimein aika on täällä. Töihin mennessä on pimeää, sieltä tullessa pimeämpää. Pilvisellä säällä tuntuu siltä, ettei aurinko nouse ollenkaan, päivä soljuu ohi hämärässä myterössä. Hartiat korvissa, nenä tuhisten kuljemme paikasta toiseen. Silloin tällöin silmäkulmassa onneksi vilahtaa jotain kirkasta, pehmeää, säihkyvääkin.

Kynttilät luovat lämmintä loistettaan joka nurkassa, joulutähdet keikkuvat ikkunoissa, pihoilla säkenöivät mitä moninaisimmat lyhdyt ja ledi-ihmeet. Kukkalamput huutavat hoosiannaa ja hetkittäin kirkasvalolampun ylimaallinen kirkkaus lähentelee auringonvalon tuottamaa nautintoa. Me luomme valoa ympärillemme silloin, kun luonto ei sitä tarjoa.

Silti valonlähteistä kauneimmat ja herkimmät ovat luonamme alati. Luomamme keinovalo, niin kaunista kuin se parhaimmillaan onkin, vain häivyttää hennommat hohtajat näkyvistä. Selkeinä öinä ne valaisevat hienovaraisesti joulukuista maisemaa. Kuu rakentaa hopeisia kujia pelloille ja metsiin, tähdet viestivät menneestä ajasta, miljoonista mahdollisuuksista. Niitä katsellessa voi hetkeksi unohtaa itsensä ja aistia maailmankaikkeuden ajattomuuden.


Entäpä miltä näyttää joulukuinen auringonnousu? Uppoudu sarastavaan horisonttiin ja nauti valosta, joka hiljalleen valloittaa taivaankannen. Kaunista vuoden pimentä aikaa kaikille meille!