Follow my blog with Bloglovin
Istun pation portailla ja katselen tuulessa huojuvaa kukkaloistoa. Aurinko lämmittää yön viilentämät varpaani. Pieni hämähäkki kipittää säärtäni pitkin, kastehelmet nuokuttavat herukan lehtiä. Puoliso rapistelee keittiössä aamun lehteä ja paahteinen kahvin tuoksu tavoittaa unisen nenäni. Karvakorva kääntää kylkeä korissaan, tuhisee tyytyväisenä. Ei vielä lenkille, se viestii. Olen onnellinen. Kaikki on hyvin tässä ja nyt. Venytän hetkeä, kunnes päivä hiljalleen käynnistyy ja arjen rutiinit ottavat vallan. Ei se mitään. Sekin tuntuu hyvältä. Kun viimein ehdin istahtaa alas koneen ääreen ja antautua hetkeksi päähänpistojeni vietäväksi, karkaa mieleeni eräs ajatus, joka säännöllisisin väliajoin minua kiusaa. Hyvä - parempi -
Olitko paras? Kai sentään nopein? Ehkä kaunein - no voimakkain ainakin? Teithän hyvän vaikutuksen, esiinnyit eduksesi? Osasit vakuuttaa osaamisellasi?
Vilkuilen elämäni takapeiliin oikein antaumuksella ja yritän saada menneisyyden totuudenhännästä kiinni. Olivatko asiat ennenkin näin - pitikö minun pyristellä yhtä paljon kuin tämän päivän lapset ja nuoret aikuiset? Joka hetki vakuuttaa ja tehdä vaikutus - be the best version of yourself. Antaa ymmärtää, että olen inessä, kiinnostunut, käytettävissä ja tietysti superpositiivisella voittajafiiliksellä! Itsemyötätunto on koetuksella, jos jatkuva onnistuminen on kaiken edellytys. Minkälaisia aikuisia sellainen maailma kasvattaa? Vapaita ajattelijoita ja luovia mieliä, joille elämisen sietämätön keveys on tarpeeksi? Yksilöitä, joille yhteisöllisyys on tavoite, ei hidaste? Ehkä. Ehkä ei.
Sanotaan, että jatkuva pieni kilpailutilanne tekee ihmiselle hyvää. Saa hänet pyrkimään eteenpäin ja ylittämään itsensä, mutta ketä varten? Itseään, yhteisöään, vaiko vain ylläpitämään kilpailuyhteiskunnan illuusiota päättymättömän kehityksen maailmasta. Entäpä jos ei olekaan kiinnostunut olemaan paras? Jos kuuluukin siihen ihmisryhmään, jonka luovuuden ja innon kilpailuasetelma ja jatkuva vertailu nujertaa? Jos onnistuminen/epäonnistuminen ei ole lainkaan relevanttia, vaan tavoitteena on tekeminen, kokeminen, oppiminen, jakaminen ja nauttiminen.
Juoksulenkeillä voi käydä vertailematta tuloksiaan Twitterissä himotreenajien kanssa, vaikka juoksuhullu itsekin olisi - ja nauttia siitä. Puutarhaansa voi hoitaa antaumuksella siitä huolimatta, että puoliammattilaisten Instagram -kukkakuvat saisivat omat saavutuksesi vaikuttamaan sanotaanko, hieman turhan erikoisilta - ja nauttia siitä. Ympäristötietoinenkin voi olla, vaikkeivät aivan kaikki Facebookin käyttäjät sitä tiedäkään - ja nauttia siitä. Päätöksiä voi siis tehdä aivan itse ja elämäänsä elää jopa ilman elämäntapavalmentajaa - ja siitäkin voi nauttia!
Aikuinen on jo ehtinyt opetella suoritusviidakon säännöt ja toivottavasti etsinyt sieltä itselleen sopivat henkiset porsaanreiät, mutta lapsilla ja nuorilla sitä elämänkokemuksen suomaa luksusta ei vielä ole. Ehtisihän tuon suorittamisen aloittaa hiukan vanhempanakin. Siinä kun on opettelemista meillä varttuneemmillakin.
Hyvää hiukan vähemmän suorituskeskeistä viikonloppua meille kaikille!
