Kevään pilke silmäkulmassa

Follow my blog with Bloglovin Tip tip tip tip. Swoosh! Talitinttien talvikatos natisee liitoksissaan ja veikeät tinttarat hyppelevät pulleina ruoka-apajan helmoissa. Suojalumi taittelee origameja puiden latvustossa, veistää patsaita katoille, teiden reunoille. Metsähiiri on löytänyt kultasuonen! Kuukausien ajan se on käynyt tahtojen taistoa kaksijalkaisen takkutukan kanssa ja voittaja on löytynyt. Nelijalkaisesta ystävästämme on tullut talipallojen maahan pudottamisen mestari. Hiirulaisen salaisissa kätköissä tuoksuvat kuivatut hedelmät, muhkeat pähkinät ja pulleat päivät.

Talven selkä on taittunut. Vaikka kuljemme helmikuuta ja vielä on ensimmäisiin krookuksiin aikaa, tuoksuu kevät jo tuulessa. Se kurkistelee pilven takaa, väijyy vettä tippuvissa räystäissä ja kuiskii aamuisissa pikkupakkasissa. Valo tulvii ikkunoista, pistää vauhtia talventokkuraisiin pölyn pyyhkijöihin, hoivaa pimeän turruttamia huonekasveja. Hoputtaapa kevät nuutunutta bloggariakin hereille. Taputtelee hellästi huolten painamia harteita.

Hengitä.
Nuuskuta.
Nautiskele

Hyväksy.
Hymyile
Kirjoita ja luo

Elä!!!




Anna kevään virrata suoniisi. Salli leudon tuulen leyhyttää tomut mielesi sopukoista ja täytä sisäinen valovajeesi. Tarkkaile ympäristön pieniä muutoksia. Hönttäpäisinä loikkivia rusakoita, elämänvoimaa uhkuvia fasaaniuroksia, rapakoissa rinta rinnan kylpeviä variksia, auringon aivan liian aikaisin herättämiä kärpäsiä ja kaikkia niitä alkavan kevään muutoksia joita jokainen uusi aamu tuo mukanaan. Talven maski saa vähitellen haalistua, nenänpää rusehtua lumen heijastamista auringon säteistä.

Kesälomaan on vielä piiiiitkä matka, mutta pilke saa jo vilkkua silmäkulmassa! Vielä kannattaa silti nauttia pienistä ja suuremmistakin tassunjäljistä lumihangessa ja hikoilla paita märäksi lumitöissä. Mieti, mitä hyvää sallit tämän kevään piilottaa takataskuusi.

Ilmiömäinen valoilmiö

Follow my blog with Bloglovin
Siellä se on! Valo. Se tunkeutuu pilvien raoista, pakottaa tiensä huurteisten ikkunaruutujen läpi ja tanssii polkkaa keittiön pöydällä. Leikkiinkutsu! Kiskaisen lenkkitossut jalkaan, kietaisen juoksuremmin vyötärölleni ja painelen pihalle. Totta se on. Aurinko! Se hipaisee ensin poskipäitä, nipistää hellästi nenästä, kiskoo suupielet ylöspäin ja töytäisee liikkeelle. Ala mennä, se tuntuu sanovan.

Suljen silmät ja hengitän itseni täyteen tuota keltaista, kultaista energiaa. On sinua jo odotettu, ajattelen ja siinä samassa riemua pursuava karvakorvamme kiskaisee minut liikkeelle. Sekin on auringonvalon huumaama. Häntä hullunkurisesti kippurassa se loikkii tien pientareella ja haukkaa suunsa täyteen lunta. Ja me juoksemme. Kolme innokasta jalkaparia taivaltaa vauhdilla eteenpäin. Jokirantaan, sinne suuntamme tänään.

Tienoo on hiljainen, väki raukeana kodeissaan joulupäivän vietossa, ja me saamme koko joenuoman itsellemme. Aurinko loihtii ympärillemme valkoisen auran, nostaa pimeyden raskaan viitan harteilta. Hengitä ihminen, se huutaa ja pyörittää säteitään säihkyvällä hangella. Ja minä hengitän. Hengitän valoa.

Kaksi tuntia myöhemmin tuo ihana ilmiö katoaa näkyvistä ja taivaalta ripsuttaa vettä, mutta se ei minua haittaa. Ei tänään. Aamuisen energiaelämyksen voimin jaksaa taas helposti muutaman harmaan päivän. Kun siis seuraavan kerran huomaat auringon ilkamoivan välkkeen teutaroivan keittiön tapetilla tai tietokoneen näppäimistöllä, kipaise pihalle ja vauhdilla! Mene, hengitä ja nauti!

Aistit auki

Follow my blog with Bloglovin

Minulle kaikki lähtee yksityiskohdista. Kun stressi karkottaa yöunet, flunssa väijyy kulman takana ja jokainen ylimääräinen askare tuntuu ylitsepääsemättömältä ponnistukselta, keskityn yksityiskohtiin. JA laitan puhelimen äänettömälle. ;) 

Ole läsnä

Avaa ulko-ovi ja lähde metsään, meren rantaan, peltopoluille tai omalle pihamaalle, ja anna katseesi kiertää. 

Ota vastaan se, mitä näet, kuulet, haistat. Keskity hetkeen. Hengitä. Anna ajatustesi virrata, mutta älä jää niihin kiinni. Hyväksy myös negatiiviset ajatukset, huomioi ne, ja päästä irti. Anna tilaa uusien ajatusten ajelehtia.

Ime itseesi värejä, tuoksuja, muotoja. Kuinka kaunis voikaan olla syksyinen lehtikuusi, tai kirkkaanvihreä sammalmätäs kellastuneiden korsien keskellä. Lätäköstä heijastuva vaahtera, jonka alkusyksyn pakkaset värjäsivät kirkkaan oranssiksi tai vaikkapa kallion pinnalla juokseva vesinoro.

Kuulostele kehoasi, aistejasi. Miltä tuntuu kostea koivunrunko? Paina korvasi runkoa vasten ja kuuntele. Mitäkö? No vaikka hiljaisuutta. Juoksuta sormiasi talventörröttäjien kuivuneissa kukinnoissa tai istu kannon nokkaan ja tunnustele tuulta.

Kuuntele luonnon ääniä. Oravan kynsien rapinaa sen kiivetessä männyn latvaan. Sinitiaisten jutustelua pihan pensaikossa, sateen ropinaa, tuulen huminaa tai vaikkapa haukan huutoja. 

Jos sallit itsesi laskeutua hetkeen ja uskallat viipyä siellä tovin, annat tilaa elämän pienille suurille yksityiskohdille, eivät suuretkaan kokonaisuudet enää tunnu  niin ylitsepääsemättömiltä.

       Yksityiskohdissa lepää kauneus
     
            Yksityiskohdissa asuu ikuisuus

                 Yksityiskohdissa tuoksuu elämä