Kuuranneito

Tiedätkö sen tunteen, kun käännät kirjasta viimeisen sivun, luet kappaleen loppuun, suljet kannen, painat opuksen rintaasi vasten ja huokaiset syvään? Siinä se on. Elämää suurempi kirja. Elämäsi kirja! Onnentäyteinen autuus vaihtuu kuitenkin pian pakahduttavaksi hämmennykseksi. Se on ohi, mitä minä nyt teen? En ole vielä valmis luopumaan! Kuka tästä eteenpäin kertoo minulle, kuinka asioiden kuuluu olla, maailman levätä radallaan? Minä painoin sellaisen kirjan rintaani vasten viimeksi eilen. Puristin sitä sylissäni tiukasti, jotta sanat ja viisaus täyttäisivät minut kuin ruusumalvan tuoksu aamuauringon hipaistessa herkän hempeitä terälehtiä. Tekisivät minusta eheämmän, nuolisivat haavojani, puskisivat poskeani kissanpennun lailla. Silitin kauniita kansia aivan kuin kosketus voisi tuoda tarinan lähemmäksi minua. En halunnut unohtaa sanaakaan, sillä rakastin niistä jokaista kuin mieletön. Yhden unohtaminen olisi voinut tehdä toisen merkityksettömäksi. Tänä kesänä kotimme on