He käyvät jälleen matkaan. Piiskaavat siivet hyistä ilmaa. Halkovat nokat viimaa ja puuskaa. Kaikuu laulunsa kaikkien kuultaville, kutsuhuudot ilmaa lävistäen. Liittyvät toistensa seuraan, joukosta turvaa hakien. Määränpää on selvä, tahtotila vahva. Moni on mennyt, jäljelle
jääneiden on jo syytä kiirehtiä.
Lintujen syysmuutto merkitsee usealle meistä jonkin aikakauden päättymistä. Se on merkki muutoksesta. Jostain, joka toistaiseksi vielä tapahtuu vuosittain, syksy syksyn jälkeen. Luonnon omaa liikehdintää, joka muistuttaa meitä tulevasta pimeästä kaudesta. Taivaalla kiitävä lintuaura pysähdyttää minut aina. Sitä ei voi ohittaa. Katse kääntyy yläilmoihin, etsii siivekkäät muuttajat, ja hetken ratsastaa mieli vahvoilla siivillä kohti etelää. Jäähyväisiä jättämättä katoavat matkalaiset horisonttiin, sulautuvat taianomaiseen pilvikartastoon .
Jäähyväisiltä syysmuutto silti tuntuu. Sitä haluaisi juosta auran perään ja huutaa, "Ottakaa minut mukaan. Tahdon olla vapaa!" Vaan niin painuvat jalat raskaina maan kamaralle, eikä auta kulkijan kuin hymyillä apeana ja toivottaa hyvää matkaa. "Nähdään ensi keväänä! Täällä minä odotan. Lupaan sen!"
Taivaan tyhjentyessä muuttajista pujahtaa mieleen uudenlainen odotus. Ensilumi. Koska se saapuu? Lapaset, villanuttu ja talvisaappaat odottavat jo kärsimättöminä oven pielessä. Se on tärkeää, eikä hetkeäkään ole hukattavissa, jos haluaa ensimmäisten hiutaleiden saapuessa ehtiä pihamaalle karkeloimaan ja toivottamaan tulevan vuodenajan tervetulleeksi.
Siispä saavu jo ensilumi ja valaise pimenevä marraskuumme!
