Kuuranneito

Follow my blog with Bloglovin Viime päivinä olen pohtinut paljon jaksamisen käsitettä. Mitä tarkoittaa, kun, joku sanoo, ettei enää jaksa. Ei jaksa hoitaa perhettään tai itseään, ei jaksa tehdä töitään, ei jaksa pitää kiinni oravanpyörästä, tai pahimmassa tapauksessa, ei jaksa elää. Väsymys voidaan jakaa eri asteisiin tiloihin ja sitä voidaan määritellä hyvin monella tavalla, mutta loppuviimein väsymys on aina subjektiivinen käsite. Se voi olla fyysistä tai henkistä, jopa kyllästymistä johonkin asiaan. Milloin väsymys kroonistuu, missä kulkee väsymyksen ja uupumuksen raja? Uutisissa puhutaan alle kolmekymppisten työväsymyksestä ja lukiolaisten uupumisesta. Omasta lukioajastani on jo vierehtänyt jo tovi, mutta olen yrittänyt muistella, kuinka itse silloin jaksoin, ja miksi aihe on nyt niin ajankohtainen. Ovatko nuoret ja nuoret aikuiset tosiaan väsyneempiä kuin esimerkiksi me 70-luvulla syntyneet aikanamme olimme, vai puhutaanko asiasta vain enemmän? Kissan nostaminen pöydälle,

Follow my blog with Bloglovin Huurteiset lehdet rahisevat tossujen alla ja hengitys huurtuu hempeiksi hattaroiksi. Koira ripistelee riemuissaan kuuran kuorruttamassa heinikossa, korvat höröllä, häntä tiukasti pystyssä. Katseeni eksyy alati tuhansiin säihkyviin jalokiviin, joita alkava talvi on viskonut ympäriinsä. Niitä on kaikkialla. Pakkanen nipistelee ilkikurisesti poskipäissä, kurottaa kylmillä kourillaan ohkaisen juoksutakin alle. Vilu ei tunne armoa. Kiihdytän askelta ja lämpö tulvii kehoon. On helppo hengittää. Valitsen jokivarsireitin, tällaisina aamuina sen voima on hypnoottinen. Aamuaurinko kylvettää rantakoivikkoa kultaisessa valossaan saaden talitintit villiintymään. Luonnon äänet ovat parasta juoksumusiikkia. Koiran kynsien ripinä jäistä maanpintaa vasten, karvaisen kuonon tuhina tuhansien hajujen melskeessä. Tuulessa huojuvat jäiset oksat, pakkasen rapsahtelu puiden rungoilla, jäätyvän veden ritinä. Niin- ja tietysti ne talitintit, punatulkut, varpuset, ja höyheniä

Follow my blog with Bloglovin                                       Kudo hämärän kuteista kaulahuivi                                       Puno pakkasen pojille palmikot                                       Kätke talven tuoksuja takataskuun                                       Kirjo kuurasta pitsilinna

Follow my blog with Bloglovin Väsyttääkö? Niin minuakin. Vuosi vuodelta syyspimeät tuntuvat jatkuvan pidempään. Vuosi vuodelta jouluvalot ilmestyvät omiinkin ikkunoihini aiemmin ja aiemmin. Yksi karistaa valottomuutta kynttilöillä, toinen ostaa etelän matkan, kolmas kirkasvalolamppuja. Minä olen päättänyt yrittää hyväksyä hämäryyden. Annan itseni vaipua talvihorrokseen. Horrostan hereillä. Toki arkea on pyöritettävä, työt hoidettava ja elämä jatkuu, mutta annan itselleni luvan olla aamuisin hieman tavallista tokkuraisempi, pikkuisen nuutunut päivisin, epäsosiaalinen milloin vaan ja makeannälkäinen koko ajan. Hyväksyn oman mielentilani, sillä jatkuva väsymyksen pakoilu se vasta uuvuttaakin. Hämärä saa minut kaivautumaan (tavallista useammin) sohvan nurkkaan kirja kainalossa, villasukat jalassa, teekuppi kourassa- JA SE ON MUKAVAA. Vuodenajan vaihtuminen näkyy luonnossa, miksei se saisi näkyä minussakin, olenhan yksi luontokappale muiden joukossa. Minä horrostan hereillä, ja se autta

Follow my blog with Bloglovin Kaunista huomenta. Taivas on kirkas ja lämpötila huitelee viiden asteen hujakoilla. Ilmassa on lupaus viileämmistä keleistä. Pohjoisen tyttönä odotan jo kovin talvea tulevaksi, mutta nämä lounais-Suomen "talvet" ovat tunnetusti aika leutoja ja vetisiä. No, jaksan silti toivoa. Olen viime aikoina pohtinut paljon hiljaisuutta. Hiljaisuutta, joka kumpuaa meistä itsestämme , ja hiljaisuutta (tai sen vastakohtaa), jota ympäristömme heijastaa. Minulle sisäinen hiljaisuus on mielenrauhaa, kykyä laskeutua hetkeen, ja jälleen kerran, hengittää. Ulkoinen hiljaisuus tai äänisaaste voi olla yhtä lailla konkreettista ääntä, kuin `henkistä meteliäkin`. Meitä ympäröi hektinen maailma, eikä se sovi kaikille. Joskus pohdin, sopiiko se todellisuudessa kenellekään. Me juoksemme paikasta toiseen, hyppäämme ihmisestä toiseen, työtehtävästä toiseen. Jaamme huomiotamme joka suuntaan, elämme bittitodellisuudessa, luomme ihanneminää sosiaalisessa mediassa ja rakenn

Follow my blog with Bloglovin Minulle kaikki lähtee yksityiskohdista. Kun stressi karkottaa yöunet, flunssa väijyy kulman takana ja jokainen ylimääräinen askare tuntuu ylitsepääsemättömältä ponnistukselta, keskityn yksityiskohtiin. JA laitan puhelimen äänettömälle. ;)  Ole läsnä Avaa ulko-ovi ja lähde metsään, meren rantaan, peltopoluille tai omalle pihamaalle, ja anna katseesi kiertää.  Ota vastaan se, mitä näet, kuulet, haistat. Keskity hetkeen. Hengitä. Anna ajatustesi virrata, mutta älä jää niihin kiinni. Hyväksy myös negatiiviset ajatukset, huomioi ne, ja päästä irti. Anna tilaa uusien ajatusten ajelehtia. Ime itseesi värejä, tuoksuja, muotoja. Kuinka kaunis voikaan olla syksyinen lehtikuusi, tai kirkkaanvihreä sammalmätäs kellastuneiden korsien keskellä. Lätäköstä heijastuva vaahtera, jonka alkusyksyn pakkaset värjäsivät kirkkaan oranssiksi tai vaikkapa kallion pinnalla juokseva vesinoro. Kuulostele kehoasi, aistejasi. Miltä tuntuu kostea koivunrunko? Paina

Follow my blog with Bloglovin Kaunista huomenta! Jälleen yksi pimeä marraskuun aamu täynnä odotusta. Kurkistaako aurinko tänään pilviverhon takaa ja sallii meidän nauttia paljon kaivatusta valohoidosta? Ehkä, sillä tänään on vapaapäivä. Kokonainen päivä aikaa itselle ja kaikelle mukavalle. Juoksulenkki karvamukulan kanssa, puutarhan syyshoitoa, jouluvalojen etsimistä ja tietysti, uuden blogin suunnittelua! Tervetuloa kanssani tutkimusmatkalle jonnekin arkikiireiden ja oman mielen syövereihin. Ajatus tämän blogin perustamisesta syntyi, kun huomasin kadottaneeni itseni työpaineiden, ympäristömurheiden ja jatkuvan väsymyksen melankolialoukkuun. Mitä oli tapahtunut minulle, elämää, luontoa ja juoksua rakastavalle luonnonlapselle, joka joskus muinoin puhkui energiaa? Tuntui, (ja vieläkin välillä tuntuu), että laahustin päivästä toiseen, työprojektista toiseen, ja suoritin kaikkea sitä, mitä minulta odotettiin. Huomasin horjuvani työuupumuksen huteralla harjanteella, jolta pudottuaan mik