Lumisade valloittaa

Follow my blog with Bloglovin Sydäntalvi on ihmisen parasta aikaa, sanoo talven lapsi ja hymyilee lumiselle tienoolle . Luonto hellii meitä satumaisella kauneudella päivästä toiseen. Maisema kylpee hyisessä tenhossa.

Kevyt tuulenvire leikittää räiskäleen kokoisia lumitähtiä ja kinostaa valkoista pumpulia miehen korkuisiksi kasoiksi lasten hyppiä ja pomppia. Hiutaleiden hypnoottinen liike tuudittaa mielen ajattomaan tilaan. Kutsuu leikkimään. Tanssi kanssani ystävä.






Aika ajoin kiristyvä pakkanen hemmottelee arjen uuvuttamaa esteetikkoa ja tuikuttaa miljoonia säihkyviä hileitään. Talven kuiva kylmyys nipistää poskipäät omenoiksi. Kaakaohammasta kolottaa. Varpaita palelee. Täydellistä.





Lumen luonti on nautinto. Hangessa tarpominen hauskaa. On ihanaa, ettei luonto tottele meitä! Ei se välitä siitä, onko kaupungin aurauskalusto kunnossa tai vaikeuttaako lumisade liikennettä. Kun sataa, sataa. Kun paistaa, paistaa. Viimeinkin on luonais-Suomessakin luonnon eläimillä mahdollisuus kaivautua lumen suojiin. Kasvit saavat valkean pakkasverhon ja hiihtämään pääsee ilman tekolunta.

Sopeutukaamme vuodenaikojen vaihteluihin kuten ennenkin on tehty. Vedetään saappaat jalkaan ja nilkat piiloon. Tehdään salitreeni lunta luoden ja NAUTITAAN! Ei meitä suomalaisia ole ennenkään sokerista tehty. Sitä paitsi juoksulenkki toissapäivänä auratulla tiellä... Hymyä huuleen ja hikeä pintaan! 

Juoksua parhaimmillaan

Follow my blog with Bloglovin


Vapaus. Ajattomuus. Keveys. Kirkkaus. Nautinto. Vapaus valita milloin, missä ja kenen kanssa. Kokemus ajattomuudesta. Nykyhetken olemus hämärtyy, muuttuu merkityksettömäksi Askelten keveys, olemisen keveys. Ajatuksen kirkkaus. Mielipiteetön, meditatiivinen olotila.


Kun aamuhämärissä vetää ultraboostit jalkaansa, tarkistaa heijastimet ja sukeltaa keliin kuin keliin, unohtuvat alkavan päivän kiireet takuuvarmasti. Mieli on yön jäljiltä vielä lepotilassa ja lenkin aikana se saa heräillä rauhassa, tai jatkaa uinumista vielä tovin, jos tahtoo. Juoksija rekisteröi vain ympäristön ja kehon viestejä. Miltä alusta tuntuu, rullaako askel, onko hengitys vapaa, ovatko lihakset palautuneet edellisestä lenkistä?     

Olen juossut aktiivisesti lähes kaksikymmentä vuotta. Se on luonnollisin tapa liikkua, minulle. Tätä nykyä juoksen vain hyvän olon rajoissa, miútta nuorempana piti toki kokeilla rajoja, ylittää itsensä. Nyt kyse on nautinnosta, siitä että on lenkin ajan irti kaikesta muusta. Hetken täysin vapaa. Kun askel vie metsiin tai pelloille, syntyy yhteys luontoon. Kokemus omasta pienuudesta kaiken suuren keskellä, puhdas euforia. Riippumattomuuden tunne. Yhteenkuuluvuuden tunne. Asiat loksahtavat perspektiiviin. Ihminen on vain minimaalisen pieni osa maaemon suuressa, viisaassa järjestelmässä.

Sitä on juoksu minulle, parhaimmillaan. Toisenlaisiakin lenkkejä on, mutta niistä sitten joku toinen kerta. Olkoon alkava vuosi juoksun täyteinen - niissä rajoissa, jotka itse asetamme. Minäkin aion katsoa maailmaa taas hiukan enemmän juoksijan silmin. Se tarkoittaa lisää pitkäjännitteisyyttä, levollisuutta sekä riippumattomuutta, sanan positiivisessa merkityksessä. Nautitaan tuulen tuiverruksesta hiuksissamme, lumihiutaleista poskipäillämme ja ajattomasta vapaudesta, jota me kaikki tarvitsemme.