Kipu kasvattaa?

Follow my blog with Bloglovin

Vilahtaa ohi käenkaalimätäs. Napsivat nilkkaan mustikan punaiset varvut. Vauhdittavat suopursut kulkijan askelta yhä syvemmälle metsän siimekseen. Liikaa on kulunut aikaa edellisestä kerrasta. Missä viipynyt olet, henkäilevät aamukasteesta nuokkuvat loppukesän kukkijat. Lempeästi vetää metsä haaveilijan tuoksuvaan syliinsä. Hyväksyy ehdoitta, pyyhkii otsalta huolen häivät, sipaisee suupielestä surun jäljet. Askel liitää kevyesti kuin unessa. Mieli ja keho ovat yhtä. Vain tämä hetki. Ei väsymystä, ei kipua. Kunnes yllättäen -
Jomotus, vihlonta, polte. Yht´äkkiä tietoisuus hallitsee jokaista hengenvetoa, askelta ja ajatusta. Ei taas.

Pitkäaikainen kipu on kummallinen kaveri. Se on kuin Solsidan sarjan Ove. Elämää rajoittava tekijä, jonka kanssa ei aina tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Hermoja raastavan raivostuttava, se on sanomattakin selvää. Sitä välttää ja väistelee. Lymyilee omissa oloissaan, vaikka tietää saavansa sen seurakseen ennen pitkää, teki mitä hyvänsä. Sinnikäskin se on. Ei omaa hippuakaan tilannetajua. Heikkoina hetkinään sen kuvittelee katoavan, mutta loppujen lopuksi siihen on totuttava. Sen seuraa vain on yksinkertaisesti siedettävä, jos aikoo elää. 

Yksi kivun katalimmista puolista on pelko. Milloin se iskee? Kauanko se tällä kertaa viipyy? Pääseekö siitä koskaan eroon? Tarjolla on kipumittareita, kiputukihenkilöitä, kipukoukkuja, kipulaastareita, kipugeelejä ja kipulääkkeitä. Kipuvalmentajiakin löytyy.
Joku saa avun heti, toiselle oikeaa hoitoa ei löydy koskaan.






Olen seurannut vierestä useamman henkilön taistelua kipuviidakossa, päivittäistä selviytymistä oman kehon pistäessä vastaan. Jatkuvan kamppailunsa lisäksi jokainen heistä on joutunut vastaamaan kysymykseen; oletko varma, ettei kipu ole vain pääsi sisällä?  Totta kai kipu on myös pään sisällä! Krooninen kipu kulkee käsi kädessä psykologisten ilmiöiden kanssa. Masennus, viha, pelko ja toivottomuus ovat kroonisen kivun vääjäämättömiä kylkiäisiä.
Ympäristöstä tuleva epäily ja arvostelu eivät tilannetta paranna. Yksi lamaantuu, toinen vääntää eteenpäin hampaat irvessä, kunnes ei enää pääse sängystä ylös. Kolmas joutuu vieroitusosastolle kipukatkaisuun, neljäs ei tahdo puhua koko asiasta. Tavalla tai toisella kipu silti hallitsee.
Mielessäni kummittelee vanha sanonta `kipu kasvattaa`. No, kasvattaako se? Jos ei tapa, tekeekö vahvemmaksi? 

Läheiseni ovat osoittaneet, että ihmismieli on ihmeellinen. Huumoria ja hämmästyttävää mielenvahvuutta löytyy mitä vaikeimpina hetkinä. 

Mind over matter, he sanovat. 

"Elämä jatkuu. Ei entisellään, mutta jatkuttava sen on." 

 " On rakennettava uusi tietoisuuden taso, joka raivaa tilaa kivun rinnalle. Siitä syntyy toivo."

Heidän neuvonsa mielessä pitäen kannan kevein mielin omat vaivani ja kolotukseni uuteen päivään. Tänään loikin metsässä kuin aropupu. Valloitan maantiet ja nautin juoksun tuomasta vapaudesta joka solullani. Huomenna voi taas olla edessä mind over matter. 

Iäti pikkuruisen paremmin. Alati aavistuksen enemmän.

Follow my blog with Bloglovin

Istun pation portailla ja katselen tuulessa huojuvaa kukkaloistoa. Aurinko lämmittää yön viilentämät varpaani. Pieni hämähäkki kipittää säärtäni pitkin, kastehelmet nuokuttavat herukan lehtiä. Puoliso rapistelee keittiössä aamun lehteä ja paahteinen kahvin tuoksu tavoittaa unisen nenäni. Karvakorva kääntää kylkeä korissaan, tuhisee tyytyväisenä. Ei vielä lenkille, se viestii. Olen onnellinen. Kaikki on hyvin tässä ja nyt. Venytän hetkeä, kunnes päivä hiljalleen käynnistyy ja arjen rutiinit ottavat vallan. Ei se mitään. Sekin tuntuu hyvältä. Kun viimein ehdin istahtaa alas koneen ääreen ja antautua hetkeksi päähänpistojeni vietäväksi, karkaa mieleeni eräs ajatus, joka säännöllisisin väliajoin minua kiusaa. Hyvä - parempi -

Olitko paras? Kai sentään nopein? Ehkä kaunein - no voimakkain ainakin? Teithän hyvän vaikutuksen, esiinnyit eduksesi? Osasit vakuuttaa osaamisellasi? 

Vilkuilen elämäni takapeiliin oikein antaumuksella ja yritän saada menneisyyden totuudenhännästä kiinni. Olivatko asiat ennenkin näin - pitikö minun pyristellä yhtä paljon kuin tämän päivän lapset ja nuoret aikuiset? Joka hetki vakuuttaa ja tehdä vaikutus - be the best version of yourself. Antaa ymmärtää, että olen inessä, kiinnostunut, käytettävissä ja tietysti superpositiivisella voittajafiiliksellä! Itsemyötätunto on koetuksella, jos jatkuva onnistuminen on kaiken edellytys. Minkälaisia aikuisia sellainen maailma kasvattaa? Vapaita ajattelijoita ja luovia mieliä, joille elämisen sietämätön keveys on tarpeeksi? Yksilöitä, joille yhteisöllisyys on tavoite, ei hidaste? Ehkä. Ehkä ei.

Sanotaan, että jatkuva pieni kilpailutilanne tekee ihmiselle hyvää. Saa hänet pyrkimään eteenpäin ja ylittämään itsensä, mutta ketä varten? Itseään, yhteisöään, vaiko vain ylläpitämään kilpailuyhteiskunnan illuusiota päättymättömän kehityksen maailmasta. Entäpä jos ei olekaan kiinnostunut olemaan paras? Jos kuuluukin siihen ihmisryhmään, jonka luovuuden ja innon kilpailuasetelma ja jatkuva vertailu nujertaa? Jos onnistuminen/epäonnistuminen ei ole lainkaan relevanttia, vaan tavoitteena on tekeminen, kokeminen, oppiminen, jakaminen ja nauttiminen. 

Juoksulenkeillä voi käydä vertailematta tuloksiaan Twitterissä himotreenajien kanssa, vaikka juoksuhullu itsekin olisi - ja nauttia siitä. Puutarhaansa voi hoitaa antaumuksella siitä huolimatta, että puoliammattilaisten Instagram -kukkakuvat saisivat omat saavutuksesi vaikuttamaan sanotaanko, hieman turhan erikoisilta  - ja nauttia siitä. Ympäristötietoinenkin voi olla, vaikkeivät aivan kaikki Facebookin käyttäjät sitä tiedäkään - ja nauttia siitä.  Päätöksiä voi siis tehdä aivan itse ja elämäänsä elää jopa ilman elämäntapavalmentajaa - ja  siitäkin voi nauttia!

Aikuinen on jo ehtinyt opetella suoritusviidakon säännöt ja toivottavasti etsinyt sieltä itselleen sopivat henkiset porsaanreiät, mutta lapsilla ja nuorilla sitä elämänkokemuksen suomaa luksusta ei vielä ole. Ehtisihän tuon suorittamisen aloittaa hiukan vanhempanakin. Siinä kun on opettelemista meillä varttuneemmillakin.

 Hyvää hiukan vähemmän suorituskeskeistä viikonloppua meille kaikille!