Joulun odotusta
Follow my blog with Bloglovin
Työkiireitä, opiskelukiireitä, harrastekiireitä, joulukiireitä, käytännön tee-se-nyt-minkä-jätit-jo-eilen tekemättä - kiireitä ja muita kiireitä. Tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken ja rentoutuakin pitäisi, että jaksaisi. Kuulostaako tutulta?
Minä rakastan joulua. En ole hössöttäjä, en piittaa kauppojen maanisesta muovifestivaalista, enkä ressaa siivouksilla sun muilla, mutta silti näihin joulunalusviikkoihin tuntuu kasaantuvan yhtä ja toista askaretta. Niin töissä kuin kotonakin. Mistä ihmeestä se johtuu? Lienee analyysin paikka.
Istuin alas ja tein to-do-listan. Se paljasti jotain erikoista. Oikeastaan tehtävää ei ole sen enempää kuin muulloinkaan. No ehkä vähän, mutta vain vähän. Kiire syntyykin sisältä käsin. Sen sijaan, että etenisin päivä kerrallaan, ja nauttisin kaikista mukavista hetkistä, joita nämä ns. kiireeni minulle tuottavat, ahdistun jo etukäteen jokaisesta pienestä arkeani rikkovasta tapahtumasta. Minä siis luon kiireeni itse.
Joululoma alkaa joka vuosi samoihin aikoihin. Koulutehtävät rullaavat tasaiseen tahtiin läpi vuoden. Harrastukseni elävät omaa elämäänsä, kuten aina. Joululahjat, ne vähät, mitä tänä vuonna ekologisista syistä hankitaan, on ostettu. Joululeivonta on hyvässä vauhdissa (parit piparit jos pyöräyttäisin) ja tekemättä-jätetyt-listan kiireet saavat jatkossakin odottaa. Jos jokin niistä olisi kovin tärkeä, olisin sen kai jo tehnyt. Ja ne muut kiireet, mitä lie.
Minä haluan juoda glögini rauhassa, käydä karvakorvan kanssa aamulenkillä, vaikka nukkumatti roikkuu liian pitkään korvannipukassa ja kello tikittää kovaa vauhtia työmaata kohti. Tahdon viettää vapaa-aikaani tekemättä mitään, VAIKKA joulunalusaikaa eletäänkin. Ja JUURI siksi.
Jos saan itseni kiinni kiireahdinkoon ajautumisesta, istun alas ja kirjoitan aatokseni ulos. Sytytän kynttilän, juon kupin glögiä, tai kaksikin, nostan koivet kohti kattoa ja narskutan piparia, enkä käytä vapaa-aikaani työasioiden puimiseen. Ehdin tehdä sitä aivan tarpeeksi sitten paikan päällä.
Nautitaan näistä jouluntuoksuisista sinisistä hetkistä nyt, kun niitä on tarjolla. Pian ollaankin jo matkalla kohti valoisampia aikoja.
Minä rakastan joulua. En ole hössöttäjä, en piittaa kauppojen maanisesta muovifestivaalista, enkä ressaa siivouksilla sun muilla, mutta silti näihin joulunalusviikkoihin tuntuu kasaantuvan yhtä ja toista askaretta. Niin töissä kuin kotonakin. Mistä ihmeestä se johtuu? Lienee analyysin paikka.
Istuin alas ja tein to-do-listan. Se paljasti jotain erikoista. Oikeastaan tehtävää ei ole sen enempää kuin muulloinkaan. No ehkä vähän, mutta vain vähän. Kiire syntyykin sisältä käsin. Sen sijaan, että etenisin päivä kerrallaan, ja nauttisin kaikista mukavista hetkistä, joita nämä ns. kiireeni minulle tuottavat, ahdistun jo etukäteen jokaisesta pienestä arkeani rikkovasta tapahtumasta. Minä siis luon kiireeni itse.
Joululoma alkaa joka vuosi samoihin aikoihin. Koulutehtävät rullaavat tasaiseen tahtiin läpi vuoden. Harrastukseni elävät omaa elämäänsä, kuten aina. Joululahjat, ne vähät, mitä tänä vuonna ekologisista syistä hankitaan, on ostettu. Joululeivonta on hyvässä vauhdissa (parit piparit jos pyöräyttäisin) ja tekemättä-jätetyt-listan kiireet saavat jatkossakin odottaa. Jos jokin niistä olisi kovin tärkeä, olisin sen kai jo tehnyt. Ja ne muut kiireet, mitä lie.
Jos saan itseni kiinni kiireahdinkoon ajautumisesta, istun alas ja kirjoitan aatokseni ulos. Sytytän kynttilän, juon kupin glögiä, tai kaksikin, nostan koivet kohti kattoa ja narskutan piparia, enkä käytä vapaa-aikaani työasioiden puimiseen. Ehdin tehdä sitä aivan tarpeeksi sitten paikan päällä.
Nautitaan näistä jouluntuoksuisista sinisistä hetkistä nyt, kun niitä on tarjolla. Pian ollaankin jo matkalla kohti valoisampia aikoja.
Kommentit
Lähetä kommentti