Jos sinä olisit puu

Follow my blog with Bloglovin

Löysin itseni, oman elämäni, omenapuun latvuksesta.

Käkkäristä oksista. Vantterista versoista. Elämänkokemuksen kolhimasta rungostakin. Sinne tänne harottavat oksat, aina valoa kohti kulkemassa. Joskus mutkan, muutamankin kautta. 

 Menneisyys huokuu puun reumaisia sormia muistuttavilta oksilta, jotka kevät pian verhoaa viattomuuden valkeaan huntuun. Hetken se vielä lepää, odottaa. Rujo, mutta kaunis. 

Sieltä minä elämäni löysin - omenapuusta.

Jos sinä olisit puu... 

Olisitko sitkeä haapa, joka vienosti heijaa metsän reunalla, havisee hennoimmassakin tuulessa? Vaiko Terijoen salava, joka väsymättä siukuttaa hopeista lehtiloistoaan, luoden suojaisia varjoja aurinkoisille pihamaille. Puu, jonka juuristo kaivautuu syvälle maaemon syliin. 

Kenties seisot aloillasi järkähtämättä kuin uskollinen tammi, taikka auringonkultaama honka. Ehkä joinakin päivinä raahaudut hetkissä kuin oksiaan roikottava kuusi, tummanpuhuva olemus lohdutonta surua huokuen, kun taas pian jo liekut ympäriinsä ruskan värjäämän vaahteran lailla. Hehkut onnea pyhän puumme, pihlajan tavoin.                                  

                     

 Näe itsesi puissa. Anna ymmärrykselle tilaa. Sen sijaan, että muuttaisit tai muokkaisit, muutu. Päästä itsesi himpun verran lähemmäksi todellista luontoasi. Yhtenä hetkenä sinä, toisena valkeana hohtava koivu, kultaisena loistava lehtikuusi, häikäisevänä kukkiva kirsikkapuu. 

`Puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle`

(Khalil Gibran)