Suomalaisen luontoa etsimässä...



On se kumma. Se on kyllä niin kumma. Kun kävelee suomalainen kadulla, pitää hän katseensa visusti ohikulkevissa maisemissa, koiran hännänpäässä, vastaantulevan henkilön kengissä tai vaikkapa ohiajavan auton takavaloissa. Koivun latvasta tulee erittäin nopeasti varsin kiinnostava, eikä asfalttia voi koskaan tuijotella liikaa. Vastaantulija todetaan jo hyvän matkan päästä, mutta mitä lähemmäksi päästään, sitä etäisimmiksi käydään. Katsekontakti, niin sattuessaan, on erittäin harvinainen. Jos niin kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä käy, vilkaistaan vain nopeasti, lähes huomaamattomasti, naama coolisti peruslukemilla, ja käännetään katse saman tien tärkeämpien asioiden puoleen. (katso yllä mainitut kengät, asfaltti, takavalot ym.)



Annappa olla, kun suomalaisen laittaa metsään tai mihin tahansa luontopolulle, niin jo vain tunnelma muuttuu. Vastaantulijoita tervehditään ilolla, hillityllä hymyllä vähintäänkin. Pelkkä pään nyökkäys olisi töykeää, ääneti ohittaminen tavatonta. Ilmassa on selkeästi yhteisöllisyyden tuntua. Mitäs me reippailijat, luonnonystävät, terveellisen elämän vaalijat, jotka vielä metsistämme ja niityistämme välitämme. Tietäväisesti nyökytellään vallitsevan yhteisymmärryksen merkiksi, vaihdetaan ehkä sana, toinenkin. Säästä ainakin, kuuluuhan se asiaan. Mitä haastavampi keli, sitä vahvempi on yhteenkuuluvuuden tunne. 


Vaan eipä tervehdi suomalainen ruokakaupassa tapaamiaan henkilöhahmoja. Kulkee totisena kärryjään tuuppien, tunkee maitohyllyllä ruuhkan läpi vuoroaan odottamatta, kiroilee juusto-osastolla muiden hitautta, jättää edamit ostamatta ja painelee niska kyyryssä kassajonoon. Ei nosta katsetta banaanihyllyä korkeammalle, ei lorvaile karkkikäytävällä, eikä varsinkaan ota turhaa kontaktia kanssajonottajiin. Kassaneitiä hyvin pikaisesti vilkaisee, kun kuitti käteen työnnetään. Kuuluuhan se kohteliaisiin käytöstapoihin! 


Metsälenkillä on tilanne toinen. Vastaantulijoiden asiat kyllä tiedetään, joskus paremmin kuin omien perheenjäsenten. Kenellä on koiraa, kenellä kissaa, chinchillaa. Ketä vaivaa kihti, kuka flunssasta toipuu. Ketkä remontin tekivät, mitä maksoi, ja ennen kaikkea, löikö Mörkö sisään? Yhdessä toivotellaan, voivotellaankin, mutta kyllä metsälenkki vaivan kuin vaivan hoitaa! Ja tarvitsee suomalainen saunan lisäksi toisenkin paikan yhteisöllisyyden kokemiseen. Havunneulasten peittämiltä poluilta ja niittyleinikkien valloittamilta penkereiltä se löytyy. Kokeilkaa vaikka!


Follow my blog with Bloglovin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnen hepuleita ja kuolattuja kulttuurisivuja

Kadotettua sananvastuuta etsimässä

Kun uni ei tule