He käyvät jälleen matkaan. Piiskaavat siivet hyistä ilmaa. Halkovat nokat viimaa ja puuskaa. Kaikuu laulunsa kaikkien kuultaville, kutsuhuudot ilmaa lävistäen. Liittyvät toistensa seuraan, joukosta turvaa hakien. Määränpää on selvä, tahtotila vahva. Moni on mennyt, jäljelle
jääneiden on jo syytä kiirehtiä.

Jäähyväisiltä syysmuutto silti tuntuu. Sitä haluaisi juosta auran perään ja huutaa, "Ottakaa minut mukaan. Tahdon olla vapaa!" Vaan niin painuvat jalat raskaina maan kamaralle, eikä auta kulkijan kuin hymyillä apeana ja toivottaa hyvää matkaa. "Nähdään ensi keväänä! Täällä minä odotan. Lupaan sen!"
Taivaan tyhjentyessä muuttajista pujahtaa mieleen uudenlainen odotus. Ensilumi. Koska se saapuu? Lapaset, villanuttu ja talvisaappaat odottavat jo kärsimättöminä oven pielessä. Se on tärkeää, eikä hetkeäkään ole hukattavissa, jos haluaa ensimmäisten hiutaleiden saapuessa ehtiä pihamaalle karkeloimaan ja toivottamaan tulevan vuodenajan tervetulleeksi.
Siispä saavu jo ensilumi ja valaise pimenevä marraskuumme!
Eksyin pitkästä aikaa blogiisi, ja pitää kyllä kommentoida, että tosi kaunis kirjoitus, ihan liikutuin!
VastaaPoistaKiitos. Mukavaa, kun eksyit. Luopumisen aikaahan tämä syksy aina on, vaikka toisaalta uusi vuodenaika on ihan kulman takana. Hassua kyllä ensilumi satoi tänne meille heti bloggauksen julkaisemista seuraavana päivänä! Talven ystävänä nyt sitten pakkasia odottelen. Tervetuloa eksymään teksteihini uudemmankin kerran!
VastaaPoista