Elämäsi kirja

Tiedätkö sen tunteen, kun käännät kirjasta viimeisen sivun, luet kappaleen loppuun, suljet kannen, painat opuksen rintaasi vasten ja huokaiset syvään? Siinä se on. Elämää suurempi kirja. Elämäsi kirja! Onnentäyteinen autuus vaihtuu kuitenkin pian pakahduttavaksi hämmennykseksi. Se on ohi, mitä minä nyt teen? En ole vielä valmis luopumaan! Kuka tästä eteenpäin kertoo minulle, kuinka asioiden kuuluu olla, maailman levätä radallaan?

Minä painoin sellaisen kirjan rintaani vasten viimeksi eilen. Puristin sitä sylissäni tiukasti, jotta sanat ja viisaus täyttäisivät minut kuin ruusumalvan tuoksu aamuauringon hipaistessa herkän hempeitä terälehtiä. Tekisivät minusta eheämmän, nuolisivat haavojani, puskisivat poskeani kissanpennun lailla. Silitin kauniita kansia aivan kuin kosketus voisi tuoda tarinan lähemmäksi minua. En halunnut unohtaa sanaakaan, sillä rakastin niistä jokaista kuin mieletön. Yhden unohtaminen olisi voinut tehdä toisen merkityksettömäksi.

Tänä kesänä kotimme on suorastaan täyttynyt kesävieraista. Ne ovat valloittaneet natisevan parisängyn, tunkeneet uteliaat nenänsä jokaiseen kukkaruukkuun ja korurasiaan, napottaneet malttamattomina aamukahvin vieressä, tehneet pesän kirjoituspöydän alla olevaan villasukkalaatikkoon ja pyörineet ajatuksissa tilanteesta riippumatta. Kuumimmilla helteillä ne ovat piiloutuneet unikoiden katveeseen ja jättäneet minut hetkeksi yksin hikoilemaan, kun taas sateisimpina päivinä nuo ilosielut ja suruhelmat ovat suorastaan liimaantuneet kylkeeni. Joka päivä ne ovat saapuneet luokseni. Omina, toisten kirjoittamina, tuulesta temmattuina tai ihan vaan hetkessä syntyneinä.

Voihan tarinoilla muuttaa maailmaa? Sanoilla suostutella eilistä taipumaan toiseksi? Virkkeillä veistellä huomisia, jotka muuten unohtuisivat jo ennen kuin koittaisivatkaan? Sanojen leikki juovuttaa. Se kantaa meidät uusiin maailmoihin, tutustuttaa ystäviin ympäri maailman, taikoo järjenvastaisen järkeväksi ja tarjoaa tilaisuuden olla hetken aikaa joku toinen. Me janoamme kohtaamisia, samaistumisen tunteita, fantasioita, tragedioita, utopioita. Minä ainakin. Kirjahyllyt notkuvat syntisen painavina, kirjaston kirjoista kohoaa vaappuvia pinoja sinne tänne, ja se on ihanaa! Kansien välistä pursuaa salaisuuksia, todennäköisyyksiä ja mahdottomuuksia, jotka vain odottavat uutta lukijaa, kokijaa ja vaikuttujaa. 

Olkoon tämä oodi kirjoille, kirjailijoille ja ennen kaikkea sanoille. Kaikille niille matkoille, joille ne meitä kuljettavat. Kuinka paljon köyhempää elämä olisi ilman tarinoita! Onko sinulla elämäsi kirjaa? Kenen sanat ovat juovuttaneet sinun pääsi? Kuka viimeksi kirjaili sinut pyörryksiin?