Ennemmin tai myöhemmin

Follow my blog with Bloglovin

 
Uudet tossut. Kuiva tie. Pilvetön taivas. Lämpömittari kilkuttaa kevään ennätyslukemia. Ilma täyttyy siipiveikkojen sinfoniasta, karvakuono tutkii touhukkaana kukkapenkkiä. Rautaliljassa telmivä sinikeiju kuivattelee yön kostuttamia siipiään. Pihassa siis kukkii jo! Täydellinen keli aivan kaikkeen, ennen kaikkea juoksuun. Äkkiä tossut jalkaan ja baanalle! 

Uudenkuohkeat ultraboostit hellivät jalkoja, pitävät kilometrejä pilkkanaan. Antaa tulla vaan, täältä lähtee, ne naukuvat asfalttia uhmaten. Jokakeväiset tuulen rakentamat sameat pölylinnat vyöryvät äreän pataljoonan lailla kohti riemumielistä lenkkeilijää, vaan uutukaiset tossuni pujottelevatkin taitavasti alati muuttuvien kaariholvien alla. Hetken olemme koskemattomia. Minä, tossut ja karvakuono
.

"Katso äiti, ilman pipoa ja hanskoja", kiljun mielessäni. Paksuin treenikerrasto pääsee viimein kesälepoon! Vaikka tossuni viihtyvät harmaalla, roudan kurittamalla pikitiellä, sukellamme karvakuonon toiveesta mäntykujanteelle ja katoamme pienen metsän siimekseen. Pöly laskeutuu, autojen äänet katoavat. Vastaantulijoina ainoastaan kaksi toisistaan mittaa ottavaa fasaaniherraa. Silloin se tapahtuu. Voi ei!

Katse harhautuu koivun latvaan tiaisten tanssia ihailemaan, karvakuono löytää yllättäen vastustamattoman tuoksun ojanpenkaltä, ja askeleeni erehtyvät. Matka pysähtyy äkkiarvaamatta. 

Tuijotan epäuskoisena jalkojani. Miten tässä näin kävi? Ja vielä tänään! 

Häikäisevän puhtoiset jalkineeni - karmean, mutaisen metsärapakon värjäämät! Karvakuono vilkuilee epäröiden kulmiensa alta. `Mennään jo, se olikin vain kasa vanhoja jäniksen papanoita. Ei mitään tärkeää.`

Huokailen hetken harmista, ravistan sitten kuran jaloistani, ja sukat litisten, katse tiukasti maahan painettuna, jatkan matkaa. Aivan yhtä ylpeänä eivät tossuni (onneksi niillä on lyhyt muisti), enää taltuta tienpintaa, mutta pitihän sen tapahtua ennemmin tai myöhemmin. 

Juoksukenkien virallinen vihkiminen suoritettu!